Tämä pipo syntyi äidin toiveesta saada kerrankin oikein istuva ja omaan päähän sopiva pipo. Äidilläni on melko siro pää aikuiseksi (53 cm), joten suurinosa kaupan onesize -pipoista pyörii hänen päässän. Toiveena oli myös, ettei pipo kutittaisi ja siinä olisi tupsu. Poikkesin tänään taas ihanassa Villa Pallossa samalla kun hain koiralle naapuriliikkeestä lisää ruokaa ja mukaan tarttui uusi lankatuttavuus Gedifra SOFFIO.…
Kuukausi: joulukuu 2018
My Oslo hat experience
Pitihän se kokeilla kun muutkin sitä niin hehkuttivat ja instagram on täynnä täydellisiä beanieita. Erittäin nykyaikainen pipomalli eikä jäädy pää kovallakaan pakkasella tuon kolminkertaisen reunuksen ansiosta. Ohje on siis ostettu PetiteKnit-sivustolta ja tuli maksamaan hiukan alle 3€, mikä on minusta erittäin kohtuullinen hinta kyseisestä mallista. Pipon voi toistaa useita kertoja sekä soveltaa oman mielikuvituksen mukaan melkein mitä lankoja vain. Alkuperäisessä…
Vaahtokarkki palmikoita
Helpot palmikkoneulesukat Ensimmäinen kosketukseni palmikkoneuleeseen tapahtui tämän Novita sukkalehden 2015 Vaahtokarkki-mallin soveltamisella, Isoveli langasta 7 Veljestä langalle. Ensimäisen parini tein Novitan 7 Veljestä -langasta sävyssä marjapuuro 053. Ilmeisesti kuitenkin villalanka maistuu sen verran herkulliselta, että tämän parin toinen sukka joutui koiran parempiin suihin. Silläkin taitaa olla joku villasukka/villalanka fetissi, pitäisikö olla huolissaan :D? Innostuin nyt toistamiseen neulomaan tämän mallin…
Kuviolliset talvisukat
Innostuin tästä helposta ja yksinkertaisesta kirjoneulemallista, jonka alkuperäinen ohje löytyy täältä: DROPS kuviolliset palmikkosukat ”Karisma”-langasta. Tämä on siitä helpohko kirjoneule, että langat kulkevat mallin mukana, eikä erillisiä langankiertoja tarvitse välttämättä tehdä. Alkuperäinen sukkamalli on melko pitkä, joten muokkasin sitä hieman lyhyemmäksi. Tällä samalla kuviolla onkin syntynyt jo muutama pari sukkia, tai siis ainakin muutama erilainen sukka, koska tapani mukaisesti saatuani…
Pehmoisen pörröinen pipo
Tytär on melkoisen tarkka vaatteiden tuntumasta, joten en ole voinut loihtia hänelle villalangasta ”kutiamattomia” asusteita. Erään ostosreissun aikana mukaan tarttui tätä ihanan pehmoista Novitan Pilvi -lankaa hän ihastui siihen niin, että otti toisen kerän jopa unikaveriksi :D. Kun tämä pipokynnys nyt oli jo murrettu, päätin soveltaa edellistä helppoa ohjetta myös ihanan pörröiseen tupsupipoon. Työn sai aloittaa ja purkaa muutaman kerran…
Helppo peruspipo
Aikaisemmin vain villasukkatehtailuun hullaantuneena olin jotenkin luonut omassa päässäni sellaisen kuvitelman, että pipojen kutominen olisi kamalan vaikeaa. Turha hypätä sinne epämukavuusalueelle, kun sukat syntyvät puikoilla jo melkein itsekseen. Kuitenkin eri kuvapalveluita selaillessani ja toinen toistaan kauniimpia luomuksia katsellessa mieleeni piirtyi ajatus siitä, että jospa minäkin rohkenisin kokeilla onneani. Ensimmäinen ongelma ratkaistavaksi oli se, millaiset pyöröpuikot hankkisin. Harkitsin kahden eri pituuden…