DIY, Huivit, Pingotusalusta

Mikä ihmeen pingotus?

Tähän saakka olen neulomisharrastuksessa selvinnyt ilman neuleiden pingotusta. Sukkia olen toki höyryttänyt ja laittanut ne oikenemaan DIY IKEAn leikkuulaudoista askartelemiini sukkablokkeihin. Linkki juttuun löytyy täältä. Nyt kuitenkin valmistui ensimmäinen huivi ja jotenkin se ei miellyttänyt silmää, kun se taipui ikävästi rullalle toisesta päästä ja pitsikuvio ei asettunut nätisti. Mikä siis avuksi?

Kuten kuvasta näkyy, huivi kääntyy pitsireunasta ikävästi rullalle.

Miksi jälkikäsitellä neuleet?

Mielestäni aivan loistavasti tätä aihetta avaa Mehukekkereiden Veera. Vaikka harrastelijatyöt saavat luvan kanssa näyttää itsetehdyiltä, eikä niiden tarvitse olla kaupasta ostettujen neuleiden näköisiä, miksi ei itse kukin ottaisi kaikkea iloa irti tekemistään neuletöistä. Varsinkin kun ne saa pienellä vaivalla näyttämään vielä kauniimmilta ja laskeutumaan nätimmin. Jopa neuleen tuntu saattaa muuttua pehmeämäksi ihoa vasten.

Googlesta löysin nopeasti useita juttuja neuleiden oikeaoppisesta pingotuksesta. Selvisi, että niin sekin kuin muukin neulominen on pitkälti ”välineurheilua”. Tarvitsisin vähintään pingotusalustat ja nuppineuloja, päästäkseni alkuun. Pro -tarvikkeita tietenkin löytyy, mutta niin kuin muissakin välinehankinnoissa, halusin päästä tässäkin mahdollisimman pienellä sijoituksella.

Edullinen pingotusalusta

Edullisempaa vaihtoehtoa etsiessä törmäsin juttuun, jossa oli pingotusalustana käytetty lasten palapeli leikkimattoa ja neuleen kiinnitykseen nuppineuloja. Huikeaa! Taas löytyi tee-se-itse vaihtoehto. Näkemällä hieman vaivaa etsinnöissä, saisin hankittua alustat huokeaan hintaan. En näe järkeä maksaa, vain ”pingotusalustan” nimestä. Harkitsin kyllä vanhan vaahtomuovipatjan käyttöä tähän tarkoitukseen, mutta se vie liikaa tilaa silloin kun sitä ei tarvitse. Nämä palamatot saa kätevästi pieneen tilaan ja pois silmistä. Niinpä lähdin metsästämään edullista ja tarpeeksi moniosaista leikkimattoa.

Käytettyjä lasten palapelimattoja voi hyvin käyttää pingotusalustana.

Löysin nopeasti useita erilaisia ja kokoisia palapelimattoja Kärkkäiseltä. Tuo 10 osainen palamatto on kokonaisena 150 x 150 cm ja ei pahan hintainen (5,50€), vaikka ostaisi kaksi pakettia, jolloin koko tuplaantuu. Myös Jollyroom tarjosi monipuolisen valikoiman erilaisia ja kokoisia palapelimattoja. Motonetissä ja Biltemassa oli pienempiä mattokokonaisuuksia myynnissä esim. kuntoiluun. Nekin sopivat varmasti tähän tarkoitukseen.

Käytetty palapelimatto maksoi 5€.

Olin jo tilaamassa kärkkäiseltä nuo palat, kun hoksasin katsoa vielä käytettyjä lasten leikkimattoja Tori.fi:stä. Sattumalta löysin aivan työpaikkani vierestä siistikuntoisen ja tarpeeksi suuren leikkimaton, joka soveltuu täydellisesti tarkoitukseeni. Vielä täytyi nuppineulat metsästää jostakin, koska oma neulatyynyni oli mystisesti kadonnut muuton yhteydessä.

Ison neuleen jälkikäsittely

Neulehuivin pingotus

1. Kylvetä neule. Ainakin 20 min, että neule ehtii kastua kunnolla.
2. Laita alustan päälle pyyhe imemään ylimääräistä vettä.

Itse tulin niin iloiseksi kun sain alkeelliset tarvikkeet isojen neuleiden pingotukseen alle 10€:lla. Mitä mieltä olette, kannattaako tällaisissa tarvikkeissa pihistää, jos siihen on mahdollisuus?


Tagged , , , , , , , , , , , ,

2 thoughts on “Mikä ihmeen pingotus?

    1. Hei, huivi on Woolenberry Boughshawl, eli Janina Kallion suunnittelema 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *