Tähän saakka olen neulomisharrastuksessa selvinnyt ilman neuleiden pingotusta. Sukkia olen toki höyryttänyt ja laittanut ne oikenemaan DIY IKEAn leikkuulaudoista askartelemiini sukkablokkeihin. Linkki juttuun löytyy täältä. Nyt kuitenkin valmistui ensimmäinen huivi ja jotenkin se ei miellyttänyt silmää, kun se taipui ikävästi rullalle toisesta päästä ja pitsikuvio ei asettunut nätisti. Mikä siis avuksi? Miksi jälkikäsitellä neuleet? Mielestäni aivan loistavasti tätä aihetta avaa…
Nurjat räsymattovillasukat
Sukkalaatikko 2019 – Maaliskuu Somessa on toinen toistaan kauniimpia räsymättovillasukkien kuvia, joista ammentaa inspiraatiota. Olen siis jo jonkin aikaa ihaillut muiden kauniita luomuksia näistä värikkäistä hittisukista. Kuitenkin vasta @pippuripallokalan nurjat räsymattosukat nähdessäni tiesin, millaiset haluan omistani tehdä, koska tuo nurja puoli näyttää aivan räsymatolta. Seuraavaksi heräsi siis kysymys siitä, miten saisin neulottua nurjat sukat ilman, että joutuisin neulomaan koko sukat…
Koukuttavat nypyt
Sukkalaatikko 2019 -Helmikuu Haasteen toiseksi pariksi aloitin ensin Niina Laitisen kirjasta Satumaisia silmukoita mallin Levottomat. Minulla ei ollut ohjeen kokoisia puikkoja, joten liian ohuilla puikoilla ja minun kireällä käsialalla sain tehtyä ensimmäisestä sukasta pari kokoa liian pienen. Täytyy vielä jossain vaiheessa neuloa toinenkin sukka ja lahjoittaa pari jollekin onnekkaalle. Päädyin vaihtamaan ohuesta langasta neulottavat sukat muhkeisiin nyppysukkiin Lumi Karitsan kirjan…
The Cushy beanie
Edit: English pattern available as PDF-file at the end of this page! Lähdin kokeilemaan toimiiko DROPS Big Merino pipoon. Tarkoitus oli alun perin tehdä tuo Hello beanie, mutta en saanut helpolla silmukoita toimimaan työn kokonaissilmukkamäärän kanssa yhteen. Niinpä tästä piposta ja langasta tuli yksinkertaistettu versio tuosta Hello beaniesta, ”hence” nimi Cushy beanie. Ohje on tehty kahdelle kolle S/M = 53-56…
Ystävänpäivän sukkarinki 2019
Tämä on ensimmäinen vuosi kun olen lähtenyt mukaan neulontahaasteisiin ja pakko sanoa, että kyllä se tuo oman hauskuuden tähän tekemiseen. Itselle tulee tehtyä vielä aika vähän töitä, lukuun ottamatta nyt tämän vuotista sukkalaatikko 2019 -haastetta ja minusta onkin mukavampi neuloa muille. Antaminen tuo tuplasti paremman mielen työn valmistuessa. Törmäsin tähän sukkarinki 2019 eli sukkavaihto haasteeseen Facebookin neulontaryhmässä. Tarkoituksena on, että…
Edulliset tee-se-itse sukkablokit
Minulla on ollut hakusessa jo jonkin aikaa sukkablokit. Itse tehdyt pahviset blokit eivät oikein palvele, koska eivät kestä kosteutta. Mikä siis neuvoksi? Olen siinä mielessä pihi, etten viitsisi maksaa useita kymppejä blokeista, kun niitä kuitenkin tulisi ostaa monia eri kokoja. Pääasiassa olen tehnyt sukkia muille kuin itselle, joten tilaussukat vaihtelevat koon puolesta aika tavalla. Useita kalliita blokkeja en halua ostaa.…
Hello Yellow!
Edit 26.07.2022: English pattern available in PDF-format at the end of this page! Olen ihaillut tätä kyseistä palmikkokuviota, mutta en ollut saanut aikaiseksi selvittää miten se neulotaan. Sain toiveen keltaisesta tupsupiposta ja totesin tämän olevan oiva tilaisuus opetella jotain uutta palmikko repertuaariin. Keltainen pipo on jotenkin niin värikäs, että päätin nimetä pipon Hello Yellow -lausahduksen mukaisesti Hello -pipoksi. Keltaisen langan…
Oslopipo Drops Nord -langalla
Annoin jouluna lahjakortteja ystäville, joille en ollut ehtinyt kiireiden keskellä neuloa mitään lahjaksi. Ystävä lunasti Oslopipon alunperin Filcolana Arwetta Classic – langalla sävyssä red squirrel. Tämä väri on luonnollisesti loppu kaikista liikkeistä. Lähdin etsimään hieman vastaavan sävyistä lankaa muista merkeistä ja aika lähelle pääsi Drops Nordin – ruoste sävy. Arwetta on kiiltävämpi kuin tuo Nordin lanka, mutta sävy pääsi melko…
Muhkea palmikkopipo
Olen soveltanut tuon aikaisemmin julkaisemani Helppo tupsupipo palmikoiden – ohjetta tämän muhkean palmikkopipon neulomiseen. Tuo edellinen pipo oli ihanan kevyt, pehmeä ja silkkinen, mutta jotenkin kaipasin seuraavaan pipoon hieman enemmän rakennetta. Nämä tietenkin ovat makuaisoita, joista ei voi kiistellä. Tarkoitus oli nyt tehdä aikuiseen päähän (57/60 cm) pipo. Lisäsin aikaisempiin lankoihin vielä toisen Adlibris baby merino -langan, joten pipo on…
Rusettiraitasukat
Sukkalaatikko 2019 -Tammikuu En ole tässä joulukiireiltä ehtinyt neuloa itselleni uusia villasukkia sen jälkeen kun koira söi toisen sukan luottoparistani. Kiitos siitä, ilmeisesti tämä lankahulluus on tarttuvaa :). Kuuntelin Nonnu Neulojan podcastiä ja innostuin osallistumaan vuoden 2019 sukkalaatikko – haasteeseen. Ideana on neuloa 12 paria sukkia laatikkoon, joko itselle tai vaikka lahjaksi ja ottaa ne käyttöön vasta vuoden lopussa. En…